Kotimainen kamppailu talouspolitiikkaa ohjaavista ideoista on saamassa uusia kieroksia. Uuden talousajattelun keskus (Utak) on lokakuussa toimintansa aloittanut ajatushautomo, joka on perustettu nimenomaan vauhdittamaan talouskysymysten politisointia. Sen vetäjät Lauri Holappa ja Antti Alaja lupaavat haastaa vallitsevaa asiantuntijapuhetta taloudesta ja raivata lisää tilaa näkökulmille, jotka irtautuvat talouspoliittista keskustelua viime vuosikymmeninä hallinneesta uusklassisesta ortodoksiasta.
Utakin 6.11. järjestämässä keskustelutilaisuudessa käytiinkin kiinnostavaa keskustelua siitä, miten uusliberaalia politiikkaa oikeuttavaa talousparadigmaa on mahdollista haastaa. Esille nousivat gramscilaiset analyysit vastahegemonisista projekteista, joissa voidaan erottaa kaksi pyrkimystä. Yhtäältä kyse on sellaisten yhteiskunnallisten toimijoiden ja ryhmien tunnistamisesta, jotka voisivat tunnistaa talouskeskustelun valtavirrasta poikkeavat näkemykset omien intressiensä mukaisiksi ja jotka voisivat siten asettua vaihtoehtoisten politiikka-aloitteiden taakse. Toisaalta hegemonian murtamisessa on tärkeässä roolissa taloutta koskevan arkijärjen eli itsestään selvinä otettujen oletusten muuttaminen.
Ottaen huomioon, miten uusliberalismi on usean vuosikymmenen aikana juurtunut paitsi talouspolitiikkaa tekeviin instituutioihin myös esimerkiksi kasvatukseen, koulutukseen ja populaarikulttuuriin ja miten sen tuottamat rahoitusmarkkinavetoisen kapitalismin rakenteet ja diskurssit ovat tuottaneet markkinakilpailuun mukautuneita subjekteja, Utakin väellä tuskin on harhaluuloja siitä, että vallitsevien talouspoliittisten ajattelutapojen muuttaminen olisi helppoa.
Tehtävän valtavuuden ei toisaalta pidä antaa lannistaa. Lähihistoria on osoittanut, että rahoitusmarkkinavetoisen talouden toistuvat kriisit tuottavat alati lainehdintaa talouspoliittiseen keskusteluun. Samalla myös uusklassisista oletuksista irtautuvat taloustieteelliset ja poliittisen talouden lähtökohdista kumpuavat analyysit voivat saada yllättävänkin paljon ilmatilaa.
MMT:n eli niin sanotun modernin rahateorian läpimurto meillä ja kansainvälisesti on tästä hyvä esimerkki. Utakin toiminnanjohtajalla Lauri Holapalla on tästä omakohtaista kokemusta, sillä hänen yhdessä Jussi Ahokkaan kanssa kirjoittamansa Raha ja talous -blogi toimi 2010-luvun alussa tärkeimpänä suomenkielisenä foorumina MMT:n ideoiden levittämiselle. Raha ja talous nousi nopeasti suosituimmaksi talousaiheiseksi blogiksi Suomessa. Sen menestyksestä voidaan vetää kaksi opetusta vastahegemonisen talouspoliittisen ajattelun edistämiselle.
Ensimmäinen on hyvän tarinan eli narratiivin merkitys ajattelutapojen muuttamisessa. Raha ja talous ei keskittynyt pelkästään MMT:n keskeisten ideoiden seikkaperäiseen selittämiseen. Sen lisäksi se sovelsi näitä ideoita tekemään ymmärrettäväksi 2010-luvun alussa talouspolitiikan julkisuutta hallinnutta eurokriisiä ja sen keskeisiä käänteitä. Tuloksena oli paloittain rakentunut mutta looginen ja kokonaisvaltainen narratiivi, joka poikkesi merkittävästi valtavirtajulkisuuden uusliberaalista (tai ordoliberaalista) tavasta kuvata ja tulkita eurokriisiä.
MMT:n lähtökohdista kerrottu tarina osoitti euroalueen velkaantuneita alijäämämaita syyllistäneen uusliberaalin tarinan aukot ja paljasti kriisin taustalla olevat systeemiset valuviat ja institutionaaliset virheet. Lisäksi se tarjosi vetoavan vaihtoehdon talouskurin kurjistavalle politiikalle, lupauksen toisintekemisen mahdollisuudesta sekä tien euroalueen instituutioiden uudistamiselle. Virallisille kriisitoimille oli vihdoin olemassa selkeästi artikuloitu vaihtoehto, ja se tarjosi vasemmistolaisille voimille mahdollisuuksia olla aloitteellisia eurokriisin kontekstissa.
Toinen Raha ja talous -blogin tarjoama oppi on vastakkainasettelun ja radikaalin toisinajattelun merkitys ajattelutapojen muuttamisessa. Raha ja talous asemoitui rohkeasti uusklassista taloustiedettä vastaan eikä epäröinyt arvostella sen edustajia heikosti perustelluista väitteistä. Vastakkainasettelut valtavirran ekonomistien kanssa politisoivat taloustieteen kenttää ja nakersivat kuvaa ekonomisteista epäpoliittisina teknokraatteina. Taloutta koskevien analyysien ja toimintasuositusten kytkös arvoasetelmiin ja normatiivisiin lähtöoletuksiin konkretisoitui. Se teki yhä vaikeammaksi esittää, että hallituksen talouspolitiikka perustui asiantuntijoiden konsensukseen. Myös puolueiden oli aiempaa helpompaa irtautua valtiovarainministeriön tuottamasta ”yhteisestä tilannekuvasta”.
Vastakkainasettelun lisäksi Raha ja talous -blogin levittämään MMT-ajatteluun kytkeytyi radikaalia toisinajattelua. Tämä ei näkynyt ainoastaan talouskurista jyrkästi poikkeavan talouspolitiikkavaihtoehdon artikuloinnissa. Sen lisäksi MMT:n kuvaus rahatalouden toiminnasta oli radikaalisti totunnaista arkijärkeä haastava. Kuvauksilla vaikkapa siitä, miten pankit luovat rahaa ”tyhjästä” tai miten julkisia menoja ei makseta veroilla, oli silmiä avaavaa ja yleistä tietoisuutta voimakkaasti muuttavaa, jopa kuohuttavaa, vaikutusta. MMT tuntui paljastavan ”kollektiivisen valheen” – tai jonkinlaisen valtioapparaatin, ekonomistikunnan ja median yhdessä jakaman, ideologisesti motivoituneeseen harhauttamiseen tai vaikenemiseen perustuvan hegemonisen kertomuksen, joka suojeli rahoitussektorin etuoikeuksia.
Yhdessä nämä kolme Raha ja talous -blogin elementtiä – vetoava vaihtoehtoinen tarina eurokriisistä, rohkea vastakkainasettelu suhteessa valtavirtaan, radikaalin tietoisuuden kultivoiminen – olivat tehokkaita välineitä vastahegemonisessa kamppailussa. Ne paitsi tekivät merkityksellisiksi arkisia kokemuksia ja päivittäisiä uutisia taloudesta myös tuottivat kriittistä subjektipositiota ja tarjosivat voimaannuttavia kokemuksia asioiden ymmärtämisestä uudessa valossa.
MMT:n vaiheista on siten paljon ammennettavaa 2020-luvun vastahegemonisiin kamppailuihin. Ensiksi on analysoitava, millaiset narratiivit tällä hetkellä hallitsevat taloudesta ja sen jatkuvista kriiseistä käytävää keskustelua. Sitten on rakennettava sille vaihtoehtoisia tarinoita niiden keskeisten talouspoliittisten ideoiden ympärille, joita juuri nyt on tärkeää edistää.
Toiseksi on pohdittava sopivaa tapaa toimia talouspoliittisen ja -tieteellisen kentän sisällä. Vaikka poliittinen vaikutusvalta nojaa usein omien ideoiden esittämiseen sellaisina, että kaikki voivat ne hyväksyä, tällaisessa retoriikassa on myös vaarana, että sulautuu yleisön silmissä osaksi valtavirtaa. Siksi vastakkainasettelujen tuottamista ei myöskään ole syytä kokonaan unohtaa. Onkin yritettävä löytää tasapaino erilaisten viestinnällisten strategioiden välillä ja pyrittävä omia tavoitteita parhaiten palvelevan jännitteen tuottamiseen valtavirtajulkisuutta hallitsevien toimijoiden kanssa.
Kolmanneksi on kultivoitava radikaalia poliittista mielikuvitusta. On artikuloitava rohkeasti sellaisia selityksiä ajankohtaisille ilmiöille, jotka ovat näennäisesti ristiriidassa taloutta koskevan arkiymmärryksen kanssa. Esimerkiksi inflaatiosta ja sen syistä käytävä keskustelu tarjoaa tässä hetkessä siihen hyviä mahdollisuuksia.
Mediaseuraaja 