Cramer vs. Stewart
“You all knew… And I cannot tell you, how angry that makes me.”
Kevään huippuhetki yhdysvaltalaisessa mediakriittisessä keskustelussa oli epäilemättä Jim Cramerin maaliskuinen vierailu The Daily Show’ssa. Viihteellistä osakemarkkinoiden ja sijoittamisen ajankohtaisohjelmaa CNBC:llä vetävän Cramerin ja satiirisen uutisshow’n isännän Jon Stewartin kohtaamisesta kohistiin runsaasti jo ennakkoon, ja jälkilainehdinta pyyhkäisi yli koko amerikkalaisen toimittajakunnan – blogosfääristä puhumattakaan. Jälkeenpäin mediatapausta kommentoivat mm. The New York Times, Chicago Tribune, Newsweek ja The Washington Post, ja väistämättä ilmiölle pyhitettiin myös oma sivunsa Wikipediassa.
Tapauksen yksityiskohtaisemmat taustat on helppo tarkistaa vaikka tuosta Wikipedia-linkistä. Kyse oli joka tapauksessa siitä, että Jim Cramer provosoitui Jon Stewartin ohjelmassaan esittämästä, bisneskanava CNBC:hen kohdistuneesta satiirista – josta osa osui luonnollisesti myös Mad Money -nimistä ohjelmaa kanavalla pyörittävään Crameriin. Seurauksena oli yhdysvaltalaiselle mediakulttuurille varsin tyypillinen “mediasota”, jossa kilpailevien kanavien toimittajat nokittelevat toisiaan paitsi omissa ohjelmissaan myös jonkun kolmannen osapuolen ohjelmassa. Esimerkiksi Stewart käväisi David Lettermanin vieraana naureskelemassa Cramerille, ja Cramer puolestaan mollasi parhaansa mukaan Stewartia mm. Today-show’ssa. Viikon kestäneen molemminpuolisen naljailun jälkeen tv-persoonat saatiin vihdoin saman kameran eteen The Daily Show’ssa.
Naurettavuuksiin asti edenneestä sirkuksesta huolimatta tapauksella Cramer vs. Stewart oli pelkkää mediashow’ta syvempi ulottuvuus. Valveutuneen liberaalin ja pitkän linjan mediasatiirikon Jon Stewartin alkuperäisen kritiikin varsinainen kohde oli yhdysvaltalaisen talousjournalismin, ja erityisesti vaikutusvaltaisten talouskanavien Bloombergin, Fox Business Networkin ja CNBC:n uskottavuus: kaikki kanavat vakuuttivat kuin yhdestä suusta Yhdysvaltojen talouden olevan vakaalla pohjalla, vaikka maa oli jo finanssikriisin keskellä, ja kannustivat piensijoittajia hankkimaan tosiasiassa romahduksen partaalla olevien sijoituspankkien ja vakuutusyhtiöiden osakkeita. Kun pankkeja lopulta alkoi kaatua, talous ajautui pahimpaan kriisiin sitten 1930-luvun suuren laman ja tuhannet asuntovelalliset ja piensijoittajat menettivät kotinsa ja elämänsäästönsä, talousjournalistit lähinnä pyörittelivät päätään ja toistivat mantraa “no one saw it coming”.
Tämä oli kuitenkin vasta alkusoittoa. Mediatapauksen paisuessa Stewart pääsi etenemään asian ytimeen: bisneskanavien asiantuntemattomuuden sijaan hänen todellinen arvostelunsa kohdistui toimittajien hampaattomuuteen suuryritysten edessä ja ennen kaikkea heidän lojaalisuuteensa yleisöään kohtaan. Yksinkertaistettuna Stewartin pointti oli, että talousjournalismi on “pettänyt Amerikan”, sillä se ei pyri palvelemaan asuntovelkaisen ja lapsensa korkeakoulumaksua sijoittamalla keräävän tavallisen kansalaisen etuja suuryrityksiä vastaan vaan päinvastoin on salaa liittoutunut ison bisneksen kanssa tukien tietoisesti markkinoiden odotusten ympärillä käytävää lyhytnäköistä pörssipeliä. Seurauksena ovat finanssimarkkinoita ylikuumentavat buumit ja romahdukset, joita tavalliset piensijoittajat ja velalliset rahoittavat, joissa he kärsivät – ja joihin talousjournalismi siis on osallinen.
Kaikki tämä kaatuu Jim Cramerin niskaan The Daily Show’ssa 12. maaliskuuta 2009. Katsojat ja koko amerikkalainen mediakenttä odottavat viihdyttävää nokittelua talouskriisistä, mutta Stewart ja hänen taustatiiminsä ovatkin koonneet murskaavan arsenaalin argumentteja ja paljastavia videopätkiä Crameria ja hänen edustamaansa “talousuutisviihdettä” vastaan. Tuloksena on unohtumaton, kylmiä väreitä nostattava sananvaihto amerikkalaisen talousjournalismin moraalista. Sellaisena se on hyvin poikkeuksellinen, sillä amerikkalainen toimittajakunta ei ole sen kyvykkäämpi asettumaan vakavalle kritiikille alttiiksi kuin suomalainenkaan. Keskustelun harvinaislaatuisuuden huomioi myös liberaali kolumnisti Glenn Greenwald omassa blogikirjoituksessaan heti tapahtuman jälkeen.
Kyse on symbolisesta oikeudenkäynnistä, jossa Jim Cramerin edustama (talous)toimittajakunta joutuu syytteeseen Jon Stewartin edustaman julkisen intressin edessä. Stewart kysyy, ovatko taloustoimittajat tavallisten eläkesäästäjien vai Wall Streetin keinottelijoiden asialla. Journalistit harvoin kohtaavat tällaista kysymystä ja joutuvat miettimään sitä henkilökohtaisesti. Laaja kirjoittelu tapauksesta Cramer vs. Stewart on merkki siitä, että ainakin osa yhdysvaltalaisesta toimittajakunnasta otti vastaan Jon Stewartin viestin.
En pysty liittämään Jim Cramerin vierailua The Daily Show’ssa suoraan tämän kirjoituksen yhteyteen, sillä sitä ei ole saatavilla kokonaisuudessaan YouTubessa. Haastattelun voi katsoa kolmessa pätkässä ohjelman omilta nettisivuilta (osa 1, osa 2, osa 3) tai helpommin kaikki kerralla täältä. Juttu kannattaa katsoa kokonaan, mutta jos katsot vain yhden osion, suosittelen keskimmäistä.
Vastaa