Valtamedia saa paljon anteeksi puolueiden vaalirahoituksen epäselvyyksien väsymättömällä penkomisella. Susan Ruususella mässäily, Ilkka Kanervan ajojahti, Alex Stubbin jumalointi, Timo Soinin hännystely sekä lukuisa joukko muita törkeitä ylilyöntejä on edes vähän helpompi sulattaa, kun media osoittaa kyntensä kerrankin oikeassa asiassa. Tällaisessa johtavien poliitikkojen haastamisessa ja sinnikkäässä pyrkimyksessä selvittää perimmäinen “totuus” ollaan suorastaan journalismin ammatillisten ja filosofisten ihanteiden äärellä.
Ainakin periaatteessa. Raadollisemmin tulkiten toimittajia ajaa vaalirahoitusskandaalin pariin jokin aivan muu kuin demokratian ja journalismin eettiset ideaalit. Vaalirahoituksen epäselvyydet on nimittäin kerrankin sellainen poliittisen journalismin aihe, joka tarjoaa toimittajille vapauden unohtaa ammatti-identiteettiin kuuluva etääntynyt ja korostetun neutraali suhde politiikkaan ja poliittiseen järjestelmään. Tarjoutuu oikeutettu tilaisuus kohdistaa moraalista paheksuntaa. Yleensä moralisointi on iltapäivä- ja juorulehtien yksinoikeutta, mutta nyt myös poliittiset toimittajat saavat osallistua siihen puhtain sydämin ja antaumuksella.
On vaikea tehdä muutakaan johtopäätöstä kuin että vaalirahoitusuutisoinnissa on kyse nimenomaan moraalisen närkästyksen herättämisestä – ei pyrkimyksestä nostaa esiin periaatteellisia kysymyksiä suomalaisen demokratian toimivuudesta ja edistää näin poliittisen kulttuurin muutosta terveempään suuntaan. Tämä siksi, että julkinen kommentointi vaalirahoituksesta keskittyy kysymyksiin yksittäisten poliitikkojen “uskottavuudesta”. Haetaan poliittista ruumista eikä esitetä vaatimuksia vaalirahoituksen epäkohtien korjaamisesta tai pohdita rahoituksen soveltuvuutta demokratian periaatteisiin.
Tai onhan journalisteilla sentään yksi vaatimus. Vaatimus “avoimuudesta”. Keskustan ja muiden puolueiden pitää “avoimesti” kertoa, kenen taskulla kukakin on ollut ennen vaaleja. Sitten pöytä on median näkökulmasta puhdas, ja toimittajat voivat palata perinteiseen neutraalin tiedottajan rooliinsa uutisoimaan vuosittaisista puoluetuista kuin jokakeväisestä stipendienjaosta. Käy kuten paljon porua herättäneiden maataloustukien ja verotietojen julkistamisten kanssa kävi: kun kaikki on “julkista”, yhteiskunnallinen epäkohta arkistuu eikä mikään muutu. Aivan samoin kuin Nalle Wahlroos jatkaa Suomen suurimpiin kuuluvien maataloustukien nostamista, suuret puolueet jatkavat isoimpien puoluetukien keräämistä.
Tämä todella vaikuttaa valtamedian tavoitteelta asiassa. On huvittavaa, miten Matti Vanhasen lausuntojen kimpussa hyörivät journalistit muistavat jokaisessa kommentissaan huomauttaa, että itse vaalirahoituksessa ei ole mitään väärää. Toimittajat tuntuvat aidosti ihmettelevän, miksi Vanhanen ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen ovat alkujaankaan peitelleet suhteitaan rahoittajiinsa. Tosiaan, miksi? Ehkä Vanhanen ja Korhonen pelkäsivät, ettei poliitikkojen “laillinen” lahjonta ole aivan yhtä itsestään selvä toimintaperiaate kansalaisille kuin mitä se näyttää olevan toimittajille.
Poliittisen järjestelmän toimintaan tottuneiden ja sen pelisäännöt hyväksyneiden toimittajien näkökulmasta on ilmeisen ok, että taloudellinen valta pääsee Suomessa vaikuttamaan suoraan poliittiseen vallankäyttöön – kunhan kyse on “julkisesta” korruptiosta. Sillä mitä muuta rahan vastaanottamisesta sopiminen yritysjohtajien kanssa on kuin korruptiota? Erottelu “salaisen” ja “julkisen” lahjonnan välillä on puhdasta saivartelua. Kumpi tässä siis oikeasti on suurempi rikos: rahan vastaanottaminen vai sen salaaminen?
Tätä kysymystä toimittajat eivät osaa tai halua esittää. On aina helppoa nostattaa populaaria moraalista närkästystä “vanhoja” puolueita ja niiden vallan juovuttamia poliitikkoja kohtaan. Helpompaa ainakin kuin kannustaa poliitikkoja, tutkijoita ja kansalaisia julkiseen keskusteluun poliittisen järjestelmän ja demokraattisen prosessin muutostarpeista. Kun tällaista keskustelua ei pystytä käymään, äänestäjä ei saa minkäänlaista vakuutusta siitä, että asioita voisi muuttaa parempaan. Vaalirahakohusta jää ainoastaan vaikutelma koko poliittisen järjestelmän alennustilasta.
Niinpä en voi muuta kuin asettua siihen (ainoaan tarjolla olevaan) tuohtuneen äänestäjän rooliin, johon moralisoivan vaalirahoitusuutisoinnin on tarkoituskin minut lietsoa. Mikään ei olekaan politiikkaan pettyneen kansalaisen silmissä niin herkullinen näky kuin puheistaan kiinni jäänyt päättäjä. Siispä: Antaa mennä, vallan vahtikoirat! Jatkakaa verijälkien seuraamista, älkääkä lopettako uusien paljastusten kaivamista! Pitäkää ne roistot löysässä hirressä niin kauan, että poliittinen ruumis haisee!
Hienosti maaliinsa osunut kirjoitus – jälleen kerran.
Kuitenkin: jopa valtamedian harjoittamasta moralisoinnista puuttuu kaikki särmä ja vimma.
Kun journot hienosti esiin nostamassasi poliittisuuden pelossa kiertelevät “vaalirahoitusvyyhden” (mukavan salamyhkäinen sana) rakenteellisia ongelmia – taloudellisen vallan ja poliittisen vallankäytön tiivistä käämiä ja demokratian rapautumista – ja rypevät tyytyväisinä sellaisissa apoliittissisa latteuksissa kuin “avoimuus” ja “poliittinen uskottavuus”, ollaan perverssiä kyllä kaukana journalismin ihanteista.
Sillä eihän hyvä journalismi voi olla objektiivista ja puolueetonta.
Kirjoittanut Timo | kesäkuu 18, 2009, 12:42Kiitos. Poliittisuuden pelko on viisauden alku, ainakin politiikan toimittajille.
Mutta ei vaalirahoituskohu ehkä sittenkään ole aivan turha mediahässäkkä. Ainakin se tuo esiin politiikan taustalla olevat materiaaliset intressit, kuten Bios Politikos kiehtovasti analysoi.
Kirjoittanut mediaseuraaja | kesäkuu 18, 2009, 15:20Jos joku antaisi minulle rahaa, niin ottaisin sen kyllä vastaan. Se ei silti tarkoita sitä, että kokisin tällöin olevani velvoitettu ajamaan rahan antajan etuja. Uskon, että moni poliitikko ajattelee tällä tavalla, toki luonnollisestikaan eivät kaikki.
Oliko oma ehdotuksesi uudistukseksi siis se, että rahan lahjoittaminen vaalien ehdokkaille pitäisi kieltää? Näin ymmärsin tästä kirjoituksesta. Itse arvelen, että jos rahan antaminen kiellettäisiin, se tarkoittaisi käytännössä sitä, että kieroimmat keksisivät muita keinoja varansiirtoihin ja moraalisimpien mahdollisuudet kampanjoida kutistuisivat.
Kirjoittanut Juho | kesäkuu 22, 2009, 11:15Keskeinen asia vaalirahoituksessa ei välttämättä ole poliitikon moraalisuus tai kieroutuneisuus, vaikka valtamedia kovasti tuputtaakin juuri tätä näkökulmaa. (Ja itse asiassa, vaikka oletettaisiinkin, että poliitikko on jo lähtökohtaisesti mieleltään korruptoitunut ja pitää tärkeimpänä tehtävänään valituksi tulemista keinolla millä hyvänsä, niin siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, pitäisin mielelläni mahdollisimman tiukkaa linjaa vaalirahoituksen suhteen.)
Mutta vaalirahoituskohu asettaa myös periaattellisempia kysymyksiä suomalaisen edustuksellisen demokratian tilasta. Ensimmäinen koskee äänestäjien yhdenvertaisuutta ja toinen Bios Politikosin esiin nostamaa ajatusta materiaalisten intressien roolista politiikassa.
Vaalirahoitus on ongelmallista ennen kaikkea äänestäjien yhdenvertaisuuden kannalta. Pidetään itsestään selvänä, että kellä tahansa on oikeus omasta pussistaan tukea mieleiseksi katsomiaan ehdokkaita ja puolueita. Tämä johtaa siihen, että käytännössä rahalla saa vaikutusvaltaa vaaleissa suhteessa niihin, joilla ei ole varaa rahoittaa ehdokkaita. Demokratiassa kansalaisten pitäisi kuitenkin olla keskenään poliittisesti tasa-arvoisia.
Yksityinen vaalirahoitus johtaa myös käytännössä siihen, että ehdokkaiden ja puolueiden pitää olla markkinakelpoisia. Kuka rahoittaa ne puolueet ja ehdokkaat, jotka eivät viehätä yritysmaailmaa ja/tai palkansaajajärjestöjä? Vaikka vaalirahoituskohu tuo esiin politiikkaan liittyvien materiaalisten intressien olemassaolon, vaalien ei pitäisi jäädä pelkästään keskenään kamppailevien materiaalisten intressien väliseksi temmellyskentäksi.
Kirjoittanut mediaseuraaja | kesäkuu 22, 2009, 23:53Verrattain vähän politiikkaa seuraavana olen kuitenkin huomannut sen, että toimittajat nykyisin jo pyrkivät niiksi vahtikoiriksi, joita heidän piäisi olla. Toisekseen kaivataan tällaisia Mediaseuraanjan kaltaisia politiikan ilmiöiden “suomentajia”. Että kiitoksia! Alkaa politikkakin oikein kiinnostaa: Vanhasen pitäisi puoltaa eläkeiän alentamista, koskapa joutaisi itsekin jo demetoituneena eläkkeelle!
Terveisin
Hymyilevä eläkeläinen
Kirjoittanut tammikuu44 | kesäkuu 23, 2009, 20:59Satu Hassi avasi vihdoin pelin: vaatii koko eduskuntaa hajotettavaksi. Tässä mielestäni nähdään, mihin rohkeita poliitikkoja tarvitaan. Kun valtamedian toimittajat eivät itse osaa tai halua nostaa esiin periaatteellisia kysymyksiä demokratian ja rahavallan ongelmallisesta suhteesta, poliittisesta eliitistä tarvitaan joku, joka nostaa asian esiin heidän puolestaan. Näin vaatimuksesta eduskunnan hajottamisesta tulee “uutisasia”, ei äärilaidan huuhaamielipide.
Kirjoittanut mediaseuraaja | kesäkuu 26, 2009, 14:32Kuuntelin eilen jotain vanhaa podcastia yleltä (asun australiassa joten media seurantani on hiukan valikoivaa ja jäljessä) Siinä joku ilmeisesti ei toimittaja esitti ajatuksen että kuinka tämä vaalirahoitus on pysynyt piilossa monta kymmentä vuotta vaikka se on ollut toimittajien tiedossa. Asiasssa mietittiin että josko ja koska toimittajilla on kytköksiä ja omia etuja olla hyvaa pataa päättäjien kanssa niin vaalirahoitusta ei ole ollut hyva tutkia ja hutkia vaan se on ollut talon tapa.
Asiaa vapaasti tulkiten
maailmanparantaja
Kirjoittanut Alexander Tukiainen | syyskuu 14, 2009, 23:51